Ihan ensin nimimerkistä, että ei sillä ole sen ihmeempiä maailmankatsomuksellisia tai ulkonäöllisiä merkityksiä. Minä vain puolivahingossa ryhdyin itseäni nettiavaruudessa sillä nimellä kirjaamaan. Ensin yhden menninkäisen, sittemmin kahden. Ja kun kerran sillä nimellä tulin tutuiksi ihmisten kanssa, en osannut enää ryhtyä vaihtamaankaan nimeä.

Lapsukaiset ovat neljän ja melkein vuoden ikäiset poika ja tyttö. Poika pulputus vaiheessa ja tyttö kaikkialle kiipeily-tonkimis-heittämis-alku-uhmavaiheessa. Poika on todella hyväntahtoinen, osaavainen, ajattelevainen, rakastavainen. lempeä ja herkkä poika, mutta silti minä väsyneenä ja kiukkuisena (jota tämä äiti todella usein, aivan liian usein on) tiuskin, huudan, raivoan ja kiukuttelen hänelle. Suren ja häpeän toimintaani aina saatuani lapset nukkumaan, ja silittelenkin usein nukkuvan pojan päätä ja kerron kuinka paljon häntä rakastan. Tyttö on alkanut juuri osoittaa tempperamenttiaan, ja pippurinen pikkuneiti osaa kyllä uunottaa jo veljeään ja isäänsä -joskus jopa minua. Herkkä hänkin on, ja osaa pienestä iästään huolimatta lukea ihmisten ilmeitä ja eleitä.

Puolisoni, jonka kanssa on yhdessä taivallettu ensi keväästä lähtien jo 10 vuotta -naimisissa oloa tulee kesällä se pahamaineinen seitsemäs täyteen, on hiljainen, rauhallinen mies. Elämämme ennen toisiamme, tapamme ja tempperamenttimme ovat hyvin erilaiset, joten kriisejä on ollut -ja on. Rakentaminen, univaikeudet ja väsyminen sekä parisuhteeseen panostamattomuus ovat taakkana meillä, mutta sitkeästi vedetään ainakin vielä yhtä köyttä. Mies ei ole koskaan luovuttanut meidän suhteen, minulla se on ollut jo todella lähellä muutamaan otteeseen.

Sitten minä. Miten sitä itseään kuvaisi. Itseeni tyytymätön, täydellisyyteen pyrkivä ihminen joka harjoittelee epätäydellisyyden kestämistä ja positiivisempaa elämänotetta päivittäin. Haaveena olisi tulla onnelliseksi siitä, mitä jo on, eikä aina kurkotella seuraavaa etappia. Ammatiltani olen luokanopettaja, ja töihin palaan tämän vuoden elokuussa, ellei lotosta tule seitsemän oikein. Toivoisin voivani olla lasten kanssa kotona pidempään, mutta pankintädit tuskin näillä lainoilla siitä riemastuisivat. Mutta elokuuhun on vielä aikaa...