Ompa taas ollut päivä (ja viikko..), onneksi ollaan jo voiton puolella, lapset sängyissä (isompi tosin yrittää pompottaa äitiään, ensin jano, sitten pissahätä ja nyt pitäisi kaurapussia viedä).

Päivän paras hetki oli kun tulimme Prismasta kotiin ja mainospallot käsissään pikkumenninkäiset tohottivat olohuoneessa. Puolituntia hauskuuttivat toisiaan palloilla pompotellen, heitellen ja muuten vaan taiteillen. On ilo katsella murujen yhteisiä leikkihetkiä.

Ukon kanssa tullaan toimeen. Tuon edellisen viestin jälkeen alkoi heti tapahtua. Ukon suku taas esitti karmivat puolensa, oli jätetty meille kertomatta että mummolta on lääkitykset lopetettu ja mummo poistuu tästä maailmasta piakkoin, silloin ukon setä puhui että ehkä jo samana iltana. Minä suutuin (anopille ja apelle) kun ei tämmöisiä isoja asioita edes kerrota ja ukko suuttui kun minä suutuin.. Ihmetyttää vaan että miksi ei ukolle kerrota tuommoista. Minä ainakin tahtoisin tietää jos oma mummoni tekisi lähtöä. Nyt emme sitten edes tiedä onko mummo vielä täällä vai ei. Tai ainakaan minä en tiedä. Outoa toimintaa, ja tämä on vaan taas niitä viimeisimpiä.

No mukavampia asioita. Olen tehnyt tänään "puutöitä" -tai tarkemmin ottaen tuunaillut. Oma lapsuudenaikainen kampauspöytä, jonka äiti minulle aikanaan tuunasi, on nyt hiottu aatamin asuunsa ja seuraavaksi pääsen maalaushommiin. Oikein syyhyttää jo tuo erilainen luova toiminta. Myös tytön huoneeseen pitäisi päästä piakkoin maalaamaan seinälle iso ruusu -tätä toppuuttelee vaan se tosiasia, etten ole pojan huoneeseen löytänyt mistään junasabluunaa jossa voisi käyttää vain yhtä väriä ja silti tulisi hieno kuva. Eikä ole taitoa itse tuota tehdä.. Ja jos ei toinen saa kivaa niin tasapuolisuuden nimissä en oikein kykene toisellekaan mitään maalaamaan.

Hyviä viikonloppuja, nyt on pakko mennä se kaurapussi lämmittämään, esikko "ähkii tuskissaan" eikä taatusti rauhotu ilman huomiota...