En ole aiemmin väsyltäni kyennyt tänne kirjoittamaan kuulumisia, mutta..

Joulu oli ihana. Vaikka riideltiin ja olimme keskenämme, osin rikkinäinen ja väsynyt perhe, olimme yhdessä. Olimme. Emme tehneet mitään ihmeempää, lepäsimme ja ehkä jopa nautimme toistemme seurasta. Olimme perhe. Tätä ennalta-auttoi mitä luultavimmin se että juuri ennen joulua olin heikoimmillani. Töissä kävi ikäviä ja voimat loppuivat. Kävin lasten kanssa lapsuudenkodissani ja siellä tunteet räiskähtivät oikein urakalla ja vanhoja haavoja raavittiin, ikäviäkin asioita otettiin esille. Anteeksi pyydettiin, mutta olo oli entistä väsyneempi ja yksinäisempi. Mies sai olla vahva ja kuunteli itkuani kotiin palattuamme. Syytin tilanteestani kaikkia, työtä, lapsuutta, puolisoa, elämäntilannetta, mutta eniten itseäni. Mikä minussa on oikein vikana kun kaikki mättää ja on paha olla? Eikö minun tulisi onnellisena tyytyä siihen mitä minulla on? Miksi repiä hermonsa, kun puoliso ei tahdo keskustella ja jakaa, olkoon vaan hiljaa..

Mutta, siis, joulu oli sitten kaiken kuohunnan jälkeen ihana, perheystävällinen joulu. Jäi hyvät muistot. Ja toivokin heräsi että josko se tästä, jos vielä kituuttaisi tämän lopun raksan.. Siis mitä sitä nyt on jäljellä, arviolta varmaan 3-4 vuotta.. Se on kyllä aika paljon se. Toisaalta tässä on jo kohta 5 vuotta kituutettukin, että yli puolen välin ollaan. Huomaatteko, yritän olla positiivinen :D

Laitan seuraavaksi joulun kuvin, niistä välittyy varmaan paremmin hyvä mieli kuin tämän ikipessimistin teksteistä.. :) *muokkis  siis täällä on tehty semmosia muutoksia sitten viime kirjoituksen, etten osaa enää laittaa netistä kuvaa tänne -ja koneelta en kyllä ala nyt lataileen... HÖ. Milläs html-koodilla mä ne kuvat nyt saisin näkymään...