Ihan hirvittää kun lapset jäävät nyt hunningolle, kun äiti blogiansa tuunaa ja tutustuu blogimaailman ihmeellisyyksiin. Tämä on kivaa! Mulla on viimeinkin elämä... (?!?!) Siis jotain omaa. Sitä kun ei yksin kahta lasta aamusta iltaan -joskus öisinkin - hoitaessa tunnu olevan. Tuttu tunne varmasti monelle, siksi kai täällä kotiäitejä melkoisesti onkin. Mulla vielä toinen syy tähän blogiin on se, että tuntuu etten muista edes edellisestä päivästä mitään. Toivoisinkin tallentavani tänne tuokioita elämästämme niin että pääsisin myöhemmin samaan tunnelmaan. Lapset kun kasvavat niin nopeasti..

Tutustuin tarkemmin sivupohjiin joita ihanat ihmiset ovat tehneet. Nyt en osaa päättää, kumpi pohjista olisi sopivampi, mutta palasin tähän hempeähkön suloiseen menninkäiseen vielä, kivikon aika on varmaan lähempänä kesää...

Ajatus katkeaa nyt jatkuvasti, olen hypännyt (alun hehkutuksesta huolimatta) lasten asioilla tämän kirjoituksen aikana viisi kertaa. Nyt sanoin pojalle että olkoot ilman mehua ja äidille ei puhuta nyt kun äiti kirjoittaa... Tylyä, mutta joskus pidän oman pääni. Lapset syövät leipää, vaikka ruoka-aika olisi pian. Syy: tämä äippä unohti laittaa ruuan aluille kun ihmetteli vaan täällä. No, eiköhän tämä alkuinnostus tasaannu joskus..